10/14/2013

No voihan..

Huhhuh.. Välillä voisi lyödä vain hanskat tiskiin ja alkaa elää elämää jota monet kutsuvat normaalin nuoren elämäksi. Nyt alkaa kuitenkin taas pikkuhiljaa kaikki nousta penkin alta pystyyn mutta selitänpä ensin, mikä meni penkin alle ja miksi.

Taisin kirjoittaa jo aikaisemmin että Libre lomaili tässä pari päivää jalassa olevan haavan vuoksi joka turvotti vähäsen. Se on nyt parempi jo ja olen päässyt jo ratsastamaankin. Sen sijaan Väiski, jonka oli tarkoitus jatkaa kisakauttaan Salossa ontui perjantaina. Mietiskeltiin koko viikonloppu että miksi ja miten. Eilen pyydettiin sitten kengittäjä naapurista kokeilemaan pihdeillä, koska jalka ei ollut enää lämmin kylmäyksen vuoksi, mutta ontuminen ei tuntunut parantuneen yhtään. Pihdeillä kokeiltaessä sitten saimme reaktion kavion sisäsyrjästä jo kevyellä painamisella. Irrotimme sitten kengän (joka ei onnistunut muuten kauhean helposti!) ja nyt Väiski elää haude jalassaan. Kaviopaisetta siis epäillään ja toivotaan, sillä helpolla päästäisiin edes tässä asiassa jos siitä olisi kyse.

Loppuun heitän vielä kuvan, jonka piti olla blogin fb seinällä, mutta ilmeni teknisiä ongelmia puhelimen kanssa:


Osaako kukaan teistä kertoa, miksi olimme Ypäjällä taas? ;)

1 kommentti:

  1. Voi vitsit, toivottavasti väiski parantuu nopeasti! Väiski on kyllä ihan unelma heppa, nätti, kevyt ja hyppää hyvin! :) olisko teillä joku valmennus ypäjällä? :)

    VastaaPoista

Risuja ja ruusuja, kysymyksiä sun muita reippaasti vain tulemaan! :)
Ethän kirjoita samaa viestiä kahdesti, sillä kommenttisi kiertää ennen julkaisua silmieni alta jolloin pystyn valvomaan ettei blogiin tulisi epäasiallisia kommentteja.
-Milka