12/03/2013

#3 Kauden analysointia - Whisper II

Whisperin kisakausi siis analysointiin! Aloitetaanpa vaikka kauden tavoitteista, joiden muistelisin olleen 90cm radat helpoiksi ja rutiinia 100cm luokista. Miten siis kautemme on mennyt? 

 Alkukaudesta kannattaa analysoinnit aloittaa ja tässä yläpuolella onkin kuva kauden ekoista aluekisoista, joita ennen olimme hypänneet muutaman kerran Kotimäen seurakisoissa noita 90 ja 100 luokkia ihan hyvin fiiliksin. Huittisten aluekisat eivät kuitenkaan olleet ihan huiput. 90 luokassa olisi ollut hieno voittoaika, mutta ensimmäinen puomi putosi tuossa luokassa lähestymisvirheestäni. Metrin luokkaan lähdin aika hyvillä mielin, mutta heihei vain kun radalle päästiin! Rytmi taisi kadota jo alkuradasta ja puomit kaulassa tultiin maaliin. Loistava kauden aloitus, eikö?

 Sitten alkoikin jo pikkuhiljaa ulkokausi ja jatkoimme samoissa luokissa. Ylempi kuva on Turusta, kauden ensimmäisistä aluetason ulkokisoistamme. Enne tuota olimme käyneet seurakisoissa samalla kentällä vähän hulvattomin menoin. Tähän lisäksi olin murtaut sormeni pari päivää ennen kisoja, mutta kova pää ei antanut periksi perua lähtöjä! Lisää rutiinia saatiin taas ja kokeiltiin ihanneaikaakin noissa kisoissa. Liian lujaa menimme kuulemma mutta sanokaa te mielipiteenne toki, menimmekö me niin lujaa? Metrin luokasta ei vielä taaskaam mainetta ja kunniaa tullut, mutta todella hyviä fiiliksiä kuitenkin joista jatkaa eteenpäin.
 Ylempi kuva sitten seuraavista kisoista, joissa oli myös huonoa ja hyvää. Ensimmäisen luokan verryttelyssä oli Väiskille aika railakasta menoa kun tungettiin välillä vähän turhankin lähelle ja radalla hevonen oli vieläkin ihan sekaisin ja säntäili minne sattuu. Jostain kumman syystä ratamme riitti sijoituksiinkin, mutta huono rusetti se mielestäni oli kun hevoseen ei saanut mitään otetta tai järkeä. Metrin luokka kuitenkin pelasti päivän sillä Väiski teki aivan mielettömän hienon tuplanollan ja sijoittui vielä tässäkin luokassa! Linkki metrin rataan!

 Seuraavaksi olikin sitten koko kauden kohokohta eli Metsämäki Horse Show, jossa Väiski pääsi oikeasti jo näyttämään uusintahevosen taitojaan ja sijoituimmekin kovassa poniporukassa yhtenä päivänä 90 luokassa! Metrin luokat eivät kuitenkaan menneet aivan nappiin omista sähellyksistäni, mutta muistan vieläkin kuinka hyvä Väiski oli molemmilla niistä radoista ja ilman tyhmää päätäni oltaisiin saatu hienot nollat niistäkin radoista!

Tässä välissä Väiski oli jo hypännyt ja kiertänyt niin paljon että pieniä väsymyksen merkkejä alkoi jo esiintyä ja jätimme sen suosiolla pienelle lepojaksolle, jonka aikana keskityimme enemmän maastoiluun ja kouluratsastukseen.
 Loppukaudesta kävimme kuitenkin mielenvirkistykseksi hyppäämässä pienemmät luokat ja voitimmekin hurjan 80cm luokan! Hyvillä fiiliksillä selvisime molemmat luokat siis ja ajattelimme jo mennä starttaamaan vielä Saloon aluekisoihin kauden päätökset, mutta tämä valitettavasti estyi kun Väiski sai kaviopaiseen toiseen takajalkaansa ja se vaivasikin meitä jonkun aikaa.

Yhteenveto siis kaudesta: Yhteensä 16 estekilpailustarttia tasolla 80-100cm. Näistä kuudessa olemme sijoittuneet ja näistä neljä one tullut viiden kärkeen ja kaksi kymmenen kärkeen. Tämän lisäksi takana on myös viisi kappaletta koulustartteja tasolla helppo C-B ja näistä starteista yksi on voitettu. Näin ollen siis Väiski on startannut kauden aikana noin 22 starttia, jos en ole mitään unohtanut merkitä tuonne kisatuloksiemme puolelle.

Näin kun noita tuloksia katselee niin olen ihan tyytyväinen kauteen.  Olen kuitenkin oppinut Väiskistä koko ajan enemmän ja loppukaudesta yhteistyömme oli huomattavasti parempaa kuin alkukauteenkin verrattaessa. Ensi kauden suunnitelmiamme en vielä paljasta, koska ne ovat periaatteessa vielä vähän auki mutta we'll see!

Loppuun vielä laskelmat:  21 päivää jäljellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja ja ruusuja, kysymyksiä sun muita reippaasti vain tulemaan! :)
Ethän kirjoita samaa viestiä kahdesti, sillä kommenttisi kiertää ennen julkaisua silmieni alta jolloin pystyn valvomaan ettei blogiin tulisi epäasiallisia kommentteja.
-Milka