5/28/2014

KMR seurakisat 24.5.

En tainnut muistaa täällä kertoa että olimme lauantaina Kotimäessä kisoissa? No nyt tuli ainakin kerrottua. Väne pääsi aloittamaan estekisat perus 90 ja 100cm luokilla. Ei olla käyty Vänellä pahemmin missään estevalkuissa ja viimeksi varmaan Iverillä ollaan oltu hyppäämässä talvella? En siis paljoa odottanut, vaikka kotona ollaan ihan normaalisti hypeltykin.

Molemmissa luokissa oli onneksi sama rata, joten ei tarvinnut lähteä kävelemään luokkien välissä, sillä meillä oli aika optimaaliset lähtöpaikat molemmissa luokissa. 90cm verkassa saimme myös hyvän verkan. Porukkaa ei ollut paljon vaikka olinkin siihen varautunut. Sain sitten suorittaa aika rauhallisen verkan, kerrankin. Väne oli verkassa aika kiltisti. Hyppäsi kuitenkin vähän turhan paljon eteenpäin ja koitti ottaa joka esteelle kauheat vauhdit.. Radalle menin kuitenkin ihan suht luottavaisin mielin.

Rata oli aika helppo mutta siinä oli paljon pitkiä teitä, mitkä taisivat käydä nyt minun kohtalokseni. Alku oli jo ihan lupaavaa mutta kakkosesteelle Väne vain päätti kokeilla tuuriaan ja pysähtyi. Esteen alla oli pienet valkoiset laatikot, jotka on kyllä tullut miljoonasti nähtyä. Komensin ja tulin uudelleen, ei mitään ongelmaa. Pieni herätys minulle tuo temppu ja loppurata menikin sitten tosi hyvin oikeastaan viimeisell esteelle eli sarjalle asti. Matkaa sarjalle oli sellaiset kevyet puoli kenttää ja Väne pääsi siinä oikein kiihdyttämään. Sarjalle en päässyt ratsastamaan ollenkaan jalalla ja ketkun oli helppo heittää liinat kiinni ja puikahtaa ohi. Hitto vie olin kiukkuinen! Hyppäsin vielä radan puolella kakkosesteen uusikso, koska sarjaahan ei saa hypätä uudestaan jos suoritus hylätään.

Radan jälkeen menin suorinta tietä verkkaan ja otin pari hyppyä, joiden jälkeen pysäytin ja peruutin. Ehdimme pitää kevyen tauon ennen seuraavaa luokkaa. Tein taas aika rauhallisen verkan ja radalle otin samantien asenteen että jokaisesta esteestä mennään muuten varmasti yli nyt.
Kakkoselle tultiin tällä kertaa hitusen lähelle ja sitä kompensoiden kolmoselle lähdettiin vähän jopa kaukaa. Väne kuitenkin hoiti tällaiset ilman mitään ongelmaa. Nyt sain kunnolla jopa kiinni ennen sarjaa ja vältettyä oikeastaan kokonaan edellisessä luokassa tulleen spurtin. Ennen sarjaa sain kuitenkin ratsastaa kevyesti ilmaistuna vahvasti. Väne meinasi jo kokeilla onneaan mutta pidin jalat niin tiukasti kyljissä kiinni ja komensin äänellä ja menimme yli ilman ongelmia. Siinä kohtaa olin saanut jo voittoni ja unohduin hetkeksi vain matkustelemaan, mikä kostautui uusinnan ensimmäiselle, josta päästiin luokahtamaan ohi. Otin sitten ympyrän ja ratsastin radan rauhassa loppuun. Varsinaisia estevirheitä ei siis tullut ja oikeastaan Väne hyppäsi aivan älyttömän hienosti! Ärsyttääävain kun täytyy kokeilla kaikenlaisia konnankoukkuja kun ei olla taas vähään aikaan esteitä muualla hyppäämässä.

Tyytyväisinä kuitenkin saatiin kotiinpäin lähteä. Vänellä on seuraavaksi tiedossa Salon koulukisat sunnuntaina. Mennään starttaamaan taas helppoa A'ta! Libre taas menee huomenna TS Ratun estekisoihin hyppäämään 100cm ja 110cm! En oikeastaan koskaan ole näin jännittänyt (tai en muista ainakaan) mutta yleensä seilailen aina siihen asti kunnes este on edessä ja tajuan sitten vasta että nyt se pitäisi hypätä :D Nyt kuitenkin jo vähän tuntuu jännälle! Vaikka ei tässä pitäisi nyt enää ongelmaa olla. Olen tehnyt kuten Maija on sanonut ja hypännyt joka päivä kentältä tuon okserin, vaikka tosin eilen se jäi hyppäämättä kun kävimme maastossa vain pikaisesti, mutta kyllä mun nyt pikkuhiljaa pitäisi alkaa uskoa että mä sen ylittämään kykenen! Huomenna kuitenkin otetaan härkää sarvista ja katsotaan tuleeko mitään! 

2 kommenttia:

  1. Hyvin se menee! Mulla on vahva luotto teihin :D täytyy kyllä myöntää että kyllähän tässä vähän jännittää.. tosin onneks meillä meni tänään estetreenit tosi hienosti niin ehkä selvitään huomenna siitä metristäkin :P kiva muuten ku huomenna vissii sataa liedossa koko päivän. ihana kisakeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oufuk sadehan tästä vielä puuttukin! Kyllä te selviitte! Näytä este ja Maikku hyppää kiltisti ja kitisemättä :D Kai mun on pakko alkaa kyetä kun se okseri kentällä menee jo aika sujuvasti vaikka ite sanonkin XD

      Poista

Risuja ja ruusuja, kysymyksiä sun muita reippaasti vain tulemaan! :)
Ethän kirjoita samaa viestiä kahdesti, sillä kommenttisi kiertää ennen julkaisua silmieni alta jolloin pystyn valvomaan ettei blogiin tulisi epäasiallisia kommentteja.
-Milka