6/01/2015

Ratun harjoituskisat ja hieno mies!

Sunnuntaina suuntasimme reippaina Libren kanssa Lietoon Ratun tallille, jossa Green eventer -blogin Jenni sekä Kisamatkalla-blogin Senni olivat järjestäneet kenttäratsastuksen harjoituskilpailut.

Ratsastimme kouluohjelmana helppo A -tasoisen Kenttäkilpailuohjelma n:o 6:n.Verryttely tapahtui ulkokentällä, jossa koitin sitten kaiken mukavan rupattelun keskellä keskittyä olennaiseenkin ja saada Libreä kevyemmäksi edestä sekä erityisesti irti oikeasta ohjasta. Aika turhalla yrittämisellä kuitenkin, sillä itse verryttelyn puolella en saanut aikaiseksi paljoa mitään parannusta vaikka teinkin miljoonittain siirtymisiä, siirtymisiä ja siirtymisiä ja väänsin ja käänsin ja keskityin...

Maneesin puolella valmistautuessa sitten tein käynnissä töitä ja kääntelin takaosakäännöksiä sekä pohkeenväistöjä ennen radalle menoa ja kun vuoromme sitten tuli niin yhtäkkiä alla olikin ihan eri hevonen!



Itse rata oli ihan okei. Kokonaisuutena ehjä, mutta silti pieniä asioita sieltä täältä täytyy päästä vielä parantamaan. Radan alkupuolella raviosuus oli hieman kiireisen puoleinen, sekä laukkaohjelmassa Libre juoksi hieman läpi ensimmäisen vastalaukan ja toisen kolmikaarisen kaaret olivatkin sitten hieman huonosti ratsastettuja, puhumattakaan onnettomasta käyntiosuudesta. Aika hyvinhän tämä kuulosti menneen! :---D

Radalla oli kuitenkin mukava ratsastaa ja Libre suoritti kaikki vaaditut tehtävät ilman suuria vaikeuksia. Erityisen yllättynyt ja tyytyväinen olen kuitenkin keskiaskellajien jälkeen läpi tulleista pidätteistä. Pieni asia ja vaikka keskilaukka ei tuomaria säväyttänytkän niin silti jäi hyvä fiilis kun kerrankin ne pidätteet tulivat läpi silloin kun pitikin.

Kouluradasta saimme tulokseksi 61,67% ja tällä jatkettiin rataesteille.

Alkuperäinen suunnitelma rataesteille oli hypätä ne helpon tasolla eli 105cm mutta vaihdoin kuitenkin rataesteet tuttarin 90cm korkuisiksi kun siihen oli mahdollisuus. Tämä olikin ihan fiksu valinta, siitä huolimatta että rataesteiltä ei kauhean mahtava fiilis jäänytkään.

Verryttelyssä Libre hyppäsi koko ajan todella kivasti ja tuli esteille rauhassa. Radan puolella sitten heti ykkösestettä lähestyessä en pitänyt minkänlaista ajatusta hommassa ja rullasimme ykkösesteen kasaan ihan kokonaan. Uudella lähestymisellä ja paremmalla laukalla saatiin sitten rata käyntiin ja tehtiinkin puhdas rata vaikka mitenkään siisti ja mukava rata se ei ollut. Se kuuluisa rentous katosi jälleen.



Rataesteiden jälkeen oli tovi aikaa käydä kävelemässä maasto ja valmistautua. Kävellessä maasto näytti ihan menevälle. Matkaan mahtui muutamia pätkiä joissa sai edetä hyvin sekä sitten oli tehtäviä, kuten muurilinja, kaareva pikkumökkilinja jne. Omassa suunnitelmassani ajattelin että jännimpiä esteitä meille tulisi todennäköisesti olemaan coffin, trakehner sekä nuolenkärki.

Verkassa Libre oli vähän jo innoissaan kun tajusi, mitä on edessä seuraavaksi. Sain kuitenkin herraa hieman rauhoittumaan kun tein vain paljon peräkkäisiä hyppyjä ja koitin saada rytmiä päälle.

Radalla Libre oli sitten tosi hieno! Se ei oikeastaan katsellut ainuttakaan estettä ja antoi pidätteitä hyvin läpi. Coffinin haudan kohdalla komensin varmuudeksi äänellä mutta Libre meni siitä vaan varmasti yli. Sama juttu trakehnerilla, jota ei oikeastaan tuolla olla ikinä hypätty edes ja välillä trakit ovat olleet Libren mielestä jotenkin tosi jänniä. Siihen perään nuolenkärkikään ei tuottanut mitään ongelmia! (Aika mielenkiintoinen riemunkiljahdus muuten tuolla nuolenkärjellä pääsi myös)


(Sori Taru, jätin nyt sitten kaikki kommentit taustalle :D puolia en tosin edes editoidessa kuullutkaan)

Maaliin päästiin ilman estevirheitä mutta ajasta sain silti jonkun verran varman virheitä. En oikestan edes tiedä, kuinka paljon mutta kello alkoi kiljumaan jo toiseksi viimeisellä esteellä. Estevirheittä kuitenkin siis maaliin selvittiin ja ilmeisesti oltiin porukan ainoita, jotka tämän tekivät. Palkinnoksi Libre saikin ison kasan taputuksia ja kehuja!

Koska oltiin kilpailuharjoituksissa, ei taidettu edes mitään voittajia laskea vaan kaikki saivat suloiset Kisamatkalla-ruusukkeet ja ruusut mukaansa kotiin vietäväksi.
Libre ja Libren hieno rusetti! ♥
Seuraava etappi Libren kanssa onkin sitten kisaviikko ja tutustumisluokka!

6 kommenttia:

  1. Teidän maasto oli kyl sujuvan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siihen nähden että kuskilla oli henkiset ongelmansa niin yllättävän sujuva maasto :D

      Poista
  2. Wohoo hyvä te! Olitte oikein päivän mestareita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha en nyt mestareiksi vielä ristisi :D Vielä kun osaisi puomeille ratsastaa niin olis aika passelia!

      Poista
  3. Kyllähän sä olet niitä tikkuja osannut jo poneillakin ratsastaa :)
    Miksi menette tuttariin ettekä helppoon?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tästä jotenkin hölmöä tekeekin että esteratsastajasta ollaan kenttään vaihdettu ja nimenomaan puomeilla rupean ylivarovaiseksi...
      Mennään kisaviikolla tuttaria kun siellä ei ole tarjolla helppoa :) Saadaan samalla pidettyä kisarutiinia yllä kun kesäkuussa ei oikeastaan ole muita kenttäkisoja näin lähettyvillä.

      Poista

Risuja ja ruusuja, kysymyksiä sun muita reippaasti vain tulemaan! :)
Ethän kirjoita samaa viestiä kahdesti, sillä kommenttisi kiertää ennen julkaisua silmieni alta jolloin pystyn valvomaan ettei blogiin tulisi epäasiallisia kommentteja.
-Milka