9/14/2015

Vesisateessa

SM kisojen jälkeen suunnitelmana oli Librelle pitää vähän kevyempää hetki rankan kauden jälkeen. Suunnitelma toimi keskiviikkoon asti, jolloin oli tarkoitus lähteä valmennuksiin Edin kanssa ja pieni sankari oli onnistunut irrottamaan kenkänsä laitumella.

Laitilassa tuli vettä hyvin sujuvasti ja itsekän ei siltä säästytty. Tunnin aloitimme tekemällä ravissa ja laukassa kavaletteja. Libre oli vähän huono oikealle ja olisi mielellään puskenut vain jalkaa vasten mutta tuli työskentelyn myötä paremmaksi. Teimme kavalettien kanssa vielä muutaman tehtävän pikkuesteiden avulla. 



Kavalettitreenien jälkeen teimme radan pienempänä. Rta oli aika simppeli, siinä hyödynnettiin kaarevaa linjaa sekä suoraa linjaa yhdistettynä sarjaan. Muutamalle esteelle tuli vähän niin ja näin paikat mutta muuten Libre suoritti oikein kivasti ja reippaasti koko radan.



Lopuksi teimme saman radan hitusen isompana. Esteet eivät olleet mitään järisyttävän kokoisia. Ehkä metrisiä. Libre hyppäsi taas muutaman esteen vähän huonommastakin paikasta ja oli jotenkin paljon rohkeammin menossa joka esteelle. Ei ajatustakaan että herra olisi kieltänyt.


Radan jälkeen korjasin vielä (miljoonaan kertaan) suoran linjan pystyltä sarjalle. En uskaltanut laukata sarjalle oikein riittävästi, jolloin ratsastin helposi väliin kuusi askelta viiden sijaan. Muutaman toiston jälkeen sitten tajusin alkaa oikeasti laukkaamaan jälleen sieltä kaarteesta, jolloin itse linjalla ei tarvinnut ruveta etenemään niin paljoa ja sarjankin väliin mahduttiin.

Tunnin jälkeen oli aika hyvä fiilis Libren kanssa. Libre hyppäsi koko tunnin tosi hyvin ja rohkeasti. Usein meillä tulee treeneissä nykyäänkin vielä yksi tai kaksi kieltoa, yleensä oksereille kun en uskalla ratsastaa esteelle riittävästi. Tällä kertaa kuitenkin istuin paremmin hevosen ympärillä koko ajan ja tuin hevosta jalalla, jolloin Libre uskalsi hypätä rohkeammin vähän huonommastakin paikasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja ja ruusuja, kysymyksiä sun muita reippaasti vain tulemaan! :)
Ethän kirjoita samaa viestiä kahdesti, sillä kommenttisi kiertää ennen julkaisua silmieni alta jolloin pystyn valvomaan ettei blogiin tulisi epäasiallisia kommentteja.
-Milka