8/09/2016

Ypäjän kisaviikko 2016

Ypäjän kisaviikko on kuulunut midän kisakalenteriimme ainakin viimeiset kolme kautta ja niin se kuului tänäkin vuonna kun kenttäkilpailuiden puolelle oli lisätty tänä vuonna harrasteen ja tutustumisluokan lisäksi myös helppo luokka! Samalla kisaviikolla ratsastettiin myös suomenhevosten ja junioreiden SM kilpailut samalla tasolla (suokkien vaativa & helppo).

Muiden luokkien kouluosuudet ratsastettiin juhlakentällä mutta avoin helppo suoritti hiekkalaatikossa. Alkukaudesta teimme siellä kaikkea muuta kuin onnistuneen suorituksen kun Libre jäi vain pomppimaan ja hyppimään. Nyt siis tavoite oli pysyä neljällä jalalla..

Olimme käyneet kisoja edeltävänä päivänä kouluvalmennuksessa, jossa kokeilimme uutta verryttelytapaa ja kävimme vielä läpi koulurataa. Verryttelytyyli osoittautui ainakin omasta mielestäni todella hyväksi, sillä Libre ravasi varmaan ensimmäistä kertaa ikinä radalla näin hyvin ja irtonaisesti (älkää kuitenkaan odottako mitään Totilasta tai Valegroa kun katsotte videon radasta. Libren sievästi se silti vielä ravaa!). Tämän ansiosta onnistuin tekemään varmaan parhaimpia raviohjelmia, mitä olemme aikoihin suorittaneet vaikka keskiravi nousi vähän turhalle loppua kohden ja pohkeenväistöt eivät olleet parhainta esitystämme, mutta perusravi mitä Libre esitti, oli hyvää ja rentoa.

Käyntiosuus ei ole ollut aikaisemminkaan meidän parhauttamme ja niin oli tälläkin kertaa. Libre ei oikein malttanut kävellä ja rikkoi kerran käynnin, jonka jälkeen meinasi rikkoa toisenkin kerran. Tästä ei tunnetusti pisteitä pahemmin ropissut.

Tässä kouluohjelmassa laukkaohjelmassa on mielenkiintoinen kolmikaarinen, joka ratsastetaan 5m keskihalkaisijan molemmin puolin. Suomeksi sanottuna siis mitä. Viimeksi taisin ohjelman ratsastaa junnujen SM kisoissa ja silloin koko kuvio meni ihan pipariksi. Nyt olimme kuitenkin käyneet sitä läpi valmennuksessa ja sain oikeastan aika hyvälläkin ajatuksella ratsastettua kuvion! Kehitystä! Kun itse kuvio onnistui niin olisin sitten saanut ratsastaa ainakin vasemmassa laukassa liikettä paljon aktiivisemmaksi.

Näistä kaikista viilauksista huolimatta olin kuitenkin aika tyytyväinen koulurataan, josta keräsimme lopulta yhteens reilut 62%. Sanotaanko että olisin odottanut hiukan enemmän mutta hiljaa hyvä tulee. Joku kaunis päivä mekin ratsastamme vielä sen 65% koulusta heittämällä!


Tämän jälkeen olikin taukoa jonkun verran ennen estekoetta, joka ratsastettiin derbykentällä. Rata oli aika mukavan oloinen. Siinä olikohtia, joissa sai olla tarkkana mutta en osannut alkaa jännittää rataa sen tehtävien puolesta. Ja vaikka rata olikin nurmella, oli verryttely silti estekentän hiekalla. Verkan puolella Libre hyppäsi tosi kivan ja tarkan oloisesti niin kaukaa kuin läheltäkin. Pääsin siis lähtemään hyvällä fiiliksellä radalle.

Vaikka fiilis olikin hyvä verkan jälkeen ei tulos ollut niin silmiä hivelevä. Ykköseste oli radan toisessa päässä ja Libre alkoi jännittyä ja vähän jarraamaan lähestymisessä, joten ärähdin sille vähän jo ennen lähtölinjaa. Tästä päästiin seuraavaan ääripäähän eli juostiin pohjaan ja puomit kintuille. Tästä huolimatta pääsin jatkamaan kuitenkin ihan hyvin vaikka aloinkin vähän nyppiä seuraavalle esteelle. Tästä pääsin sitten jo paremmin rytmiin ja aloin saada parempaa ratsastusta ja parempia paikkoja. Libre sen sijaan hipoi etujaloilla mukaan seuraavista kolmesta okserista etupuomit.. Näin ollen keräsimme hurjat 16 virhepistettä esteradalta. Aika masentavaa kun ajattelee, miten hiton hyvin Libre on tämän kauden hypännyt!

Väliin yksi maastoestekuvakin ;)
Syyksi pohdin kuitenkin että olin jättänyt satulan välistä pois geelin, jota normaalisti käytän nostaakseni satulaa paremmin edestä sillä penkki on mielestäni hitusen leveä edestä Librelle. Geelin kanssa tätä ongelmaa ei ole, joten tällä ollaan menty. Nyt kuitenkin tyhmänä olin jättänyt sen kotiin vaikka ajattelin satuloidessa että olisiko se kannattanut ottaa mukaan. Todennäköisesti olisi. Enpähän tee samaa virhettä enää toista kertaa!

Mietiskelin pitkään, viitsinkö edes julkaista koko keilarataa mutta menkööt. Ei aina voi mennä niin hienosti ja kauniisti, välillä tulee niitä puomejakin! Toisilla niitä tulee yksi ja toisilla neljä ;)


Kisaviikko oli jakanut SM luokat ja helpon kaksipäiäiseksi kilpailuksi, joten lähdimme seuravana päivänä uudestaan ajelemaan kohti Ypäjää. Maastorata oli mielestäni rakennettu aika isoksi ja se oli täynnä tehtäviä! Maastorata kuvina Green eventerin Jennin kuvaamana. Opistolla oli vielä maalattu aika paljn esteitä ja rakennettu mm. uusi kulmaeste, joka ei näköjään ole ollut kuvausten aikana paikalla. Tämä toi hauskasti väriä rataan ja omanlaista haastettakin.

 Itse haastavimmiksi tehtäviksi ajattelin nelos- ja vitosmökit, koska sarja oli aika alkuvaiheessa rataa ja tutut keltaiset puolikaaret olivatkin vaihtaneet väriään! Seitsemäs este (mökki vedestä) oli myös omasta mielestäni tarkka tehtävä, sillä isolle mökille ei saanut tuupata mutta sille piti kuitenkin ratsastaa vedestä. Tämän lisäksi pohdin kuvista pois jäänyttä kulmaa ja veden jälkeen tullutta coffinia. Hauskana yllätyksenä pidin myös että normaalisti yhden tähden esteisiin kuuluva keltainen mökki(este 16) oli nyt jo helpossa mukana! Aika paljon siis hommaa ja pohdittavaa yhdellä radalla.

Vesipeto isolla vedellä! Kaikki kuvat ©Jenni Santanen

Maastoverkassa ei ollut oikeastaan mitään huonoa. Libre eteni koko ajan tosi hyvin ja innokkaasti.  Laukkasi hyvää ja isoa laukkaa ja se imi esteille hyvällä tuntumalla. Ainoa este, jolle napattiin yksi kielto oli kapea este, jolle en rtsastanut ensimmäisellä kerralla ollenkaan ajatuksella. Yhden kiellon jälkeen aloin kuitenkin ratsastamaan paljon paremmin ja sen jälkeen tuntui että kaikki paikat osuivat ja hypyt vain paranivat ja paranivat koko ajan.



Ja arvatkaahan mitä? Libre teki ihan älyttömän hienon maaston! Harmi, ettei äiti ottanut tällä kertaa videolle maastosta mitään pätkää, mutta Libre oli heti ykkösesteestä tosi menossa ja haki esteelle. Ei pientäkään epäröintiä vaan isoa ja vahvaa laukkaa eteenpäin! Puolikaaret mentiin ihan kuin vettä vaan ja ensimmäiselle vedelle sain oikein jarrutella että ei oltaisi hypätty ihan pommilla veteen. Veden jälkeen tuli pienen laukan jälkeen uusi kulma, jolle yritin vähän ottaa kiinni että pääsen ratsastamaan jalalla esteelle. Libre hoiti homman eikä epäröinut askeltakaan.

Ison veden ensimmäiselle veneelle tuli pientä kiemurtelua jostain syystä mutta olin itse kerrankin tarkkana ja pääsimme sujuvasti veteen. Veden jälkeen kuitenkin coffinille Libre heitti liinat kiinni. Sain kuitenkin tilanteen nopsaan ohi ja päästiin coffinista yli. Tämän jälkeen enää vain tarkasti alamäkeen mökille ja valkoisille kapeille esteille, jonka jälkeen kaksi viimeistä meinikin jo helposti liidellen!

Pelottava mökki veteen, jolle kiemurreltiin vähäsen
Olin maaston jälkeen niin tyytyväinen! Ajattelin etukäteen että nyt saa ratsastaa tarkasti mutta oikeastaan tekeminen tuntui tosi helpolta ja mukavalta. Peruslaukkaa voisi ehkä näin helpon maastoradalla vielä vähän hillitä, sillä tulimme helposti ainakin 10 sekuntia alle ihanneajan, vaikka pysähdyimmekin välissä. Kiellostakin huolimatta olen tyytyväinen että pääsimme kuitenkin coffinin yli aika helpolla, sillä esim viimevuonna Kangasala jäi leikki coffinille ja samoin kävi myös Keravalla alkukesästä. Sen jälkeen kävimme kuitenkin treenaamassa ja mielestäni tämä on jo aika hyvää kehitystä. Tästä on hyvä jatkaa taas treenejä!

Muita luokkia emme lähteneet kisaviikolle hyppäämään vaikka mieli olisi vähän tehnytkin. Oliko joku lukijoista kisaviikolla kisaamassa tai seuraamassa?

2 kommenttia:

  1. Miksi ratsastit esteradalla niin kovaa koko radan? Ei se tuosta vauhdista kerännyt enää koipiaan kunnolla ja siksi puomit lenteli. Jotenkin näytti siltä että kun olisi ottanut kunnolla kiinni ja kontrolliin niin olisi saattanut pysyä puomit ylhäällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ano:) Onhan täysin mahdollista että puomit olisivat paremmin pysyneet jos olisin ottanut vähän enemmän taakse esteille. Omasta mielestäni kuitenkin ratsastukseni tai temponi eivät derbykentällä muuttuneet niin merkittävästi että puomeja olisi normaalisti noin paljoa sadellut kun Libren hyppy nousee normaalisti enemmän ylöspäin. Nyt kuitenkin hyppy oli normaalia laakeampi etenkin oksereilla. :)

      Poista

Risuja ja ruusuja, kysymyksiä sun muita reippaasti vain tulemaan! :)
Ethän kirjoita samaa viestiä kahdesti, sillä kommenttisi kiertää ennen julkaisua silmieni alta jolloin pystyn valvomaan ettei blogiin tulisi epäasiallisia kommentteja.
-Milka